|
Marjaana MäkeläVesikansantie 25603100 Nummelap. 09 - 224 9858GSM. 050 - 300 7151
|
BOUERMAN BLOWN KISS = TARUBouvier – narttu synt. 5.8.1998. Tarun valitsin vahtikoiran virkaa hoitamaan. Taru on ollut hyvin opettavainen koira. Sen edeltäjät, labradorinnoutajat Manta ja Adalmiina, olivat mutkattomia perusnoutajia, joiden kanssa pärjäsi asioita enempää miettimättä. Kun Taru tuli taloon, oli pakko alkaa miettiä….ja mietin usein vieläkin. Pehmeänä paimenkoirana Taru välillä kehittelee itselleen lieviä ongelmia, joiden ratkominen on opettavaista. Taru on opettanut minulle paljon koirien kieltä ja käyttäytymistä. Sosiaalisena ja rauhallisena koirien kielen taitajana Taru usein toimii avustajana ongelmakoirien opettamisessa. Kotioloissa se on koiralaumamme johtaja ja rauhallinen pihavahti. Taru on ollut minulla pennusta lähtien ja se onkin aika pitkälle minun koirani, muita ihmisiä se ei juurikaan noteeraa. Koirien kanssa Taru tulee useimmiten hyvin toimeen ja kulkee sujuvasti mukana luento- ja opetusmatkoilla. Tosin kaikkein mieluiten Taru oleskelee vartiopaikallaan omassa kopissaan talomme kuistilla.
Tarun kanssa ei varsinaisesti ole harrastettu mitään lajia, mutta se osaa kyllä tavallisimmat tottelevaisuusliikkeet, ajaa verijälkeä ja hakea ihmisen metsästä. Tarulle olen naksutellut muutaman vuoden: se on innokas oppilas, muttei ole mikään supervälkky…. Adalmiina – labradorilta Taru oppi tavaroiden kantamisen ihan vaan katselemalla. Adalmiinan tehtävänä oli nimittäin kantaa hevosten ruokintasankoja, pyykkikoria ja kaikkea muuta mahdollista. Aikansa puuhia seurattuaan, Taru alkoi myös hapuilla sankoa tai kuuppaa suuhunsa. Nykyään se silloin tällöin kantaa hevosten sankoja laitumelta talliin.
|