Kuka olen

Kurssikalenteri

Kurssit

Luennot

Käytösterapia

Elämäni eläimet

Linkit

Etusivu

 

 

Marjaana Mäkelä

Vesikansantie 256

03100 Nummela

p. 09 - 224 9858

GSM. 050 - 300 7151

e-mail

 

 

 

 

Tmi RÄHINÄ / kurssitarjonta:

 

PIKKUPENTUJEN LEIKKIKOULU

Sosiaalistaminen on hyvin tärkeää pienelle pennulle, erityisesti nopean oppimisen kaudella. Tähän asti on ollut ongelmana se, ettei pienen, rokottamattoman pennun kanssa voi mennä yleisiin koirapuistoihin tai koulutuskentille tutustumaan koirakavereihin. Kaikki vastaantulevatkaan koirat eivät välttämättä täytä niitä kriteerejä, joita turvalliselta koiratapaamiselta vaaditaan. Tähän ratkaisuna on leikkikoulu. Päätarkoituksena on pentujen vapaa, mutta valvottu leikki jasosiaalistaminen. Leikin lomassa tehdään kontakti- ja rauhoittumisharjoituksia sekä opitaan koirien kieltä. Esiin tuleville kysymyksille on myös aikaa. Leikkikoulu kokoontuu neljänä kertana tunnin kerrallaan Espoon lämpimissä ja turvallisissa sisätiloissa. Leikkikoulu on tarkoitettu 8 – 16 viikon ikäisille pennuille kokoon ja karvanlaatuun katsomatta. Katso kurssikalenteri www.koirakurssit.com

 

 

PENTUKURSSI

Järjestämilläni pentukursseilla opetetaan jokaisen koiran perusasioita, kuten kontaktia, rauhoittumista, tottelevaisuusliikkeitä ( istu, maahan, sivulle), luoksetuloa, kaunista hihnakäytöstä ja oikea-aikaista palkitsemista. Pentukurssilla korostetaan koiran omaa oivaltamista ja positiivista vahvistamista. Kurssi on tarkoitettu 3-6 kk ikäisille koirille, mutta ikäraja ei ole mitenkään ehdoton. Pentukursseja on tarjolla sekä Espoossa että Nummelassa. Katso kurssikalenteri www.koirakurssit.com

 

 

PENTUKURSSIN JATKOKURSSI

Pentukurssin jatkokurssilla syvennetään jo opittua ja vaikeutetaan harjoituksia. Jatkokurssit pyrin järjestämään lämpimänä vuodenaikana, jolloin voimme harjoitella ulkona koirien kohtaamista, erilaisia pintoja ja häiriötilanteita.

Pentukurssin jatkokursseja on Espoossa ja Nummelassa. Katso kurssikalenteri www.koirakurssit.com

 

PERUSVALMIUDET

Koiran ensimmäinen koulutusvuosi kannattaa käyttää perusvalmiuksien opettamiseen. Sen jälkeen valmiuksia yhdistelemällä niistä voidaan koota kokonaisia liikkeitä esim. tottelevaisuusliikkeitä. Perusvalmiuskurssilla sekä koira että omistaja saavat käyttää päätään ja oppia oivaltamalla. Samalla kehittyy myös motoriset taidot ja notkeus. Perustaidot on hauska ja hyödyllinen kurssi kaikille koirille ! Ei ikärajaa. Perusvalmiudet – kurssi sopii hyvin myös esimerkiksi pentukurssin jatkokurssiksi. Perustaidot – kurssia pidetään muutaman kerran vuodessa Espoossa ja Nummelassa. Katso kurssikalenteri www.koirakurssit.com

 

 

AIKUISTEN KOIRIEN TAPAKURSSI

Kurssi pikkuongelmaisille tai aikuisille koirille, jotka eivät ole käyneet kursseja aikaisemmin. Paneudutaan jokaisen koiran erityistarpeisiin ja opetellaan perusasioita, kuten kontaktia, palkkaamista, toisten koirien sietämistä, labyrinttiharjoituksia, älyämis- ja tasapainotehtäviä, rauhoittumista jne… Tapakurssi pidetään Nummelassa. Katso kurssikalenteri www.koirakurssit.com tai seuraa Vihdin Uutisten ilmoituksia.

 

DOGGIE ZEN = KOIRIEN RENTOUTUSKURSSI

Kurssilla opitaan erilaisia koiran rentouttamistapoja ja rentoudutaan itsekin. Kurssi sopii hyperaktiivisille koirille ja niille, joiden on vaikea keskittyä tai rauhoittua. Doggie Zen on erinomainen jatko käytösterapialle ja suosittelenkin sitä usein asiakkailleni. Kurssilla käydään läpi Tellington Touch – menetelmä, rauhoittumisharjoituksia, keskittymistä ja pohditaan jokaisen koiran erityispiirteitä ja mahdollisia ongelmia yhdessä ja erikseen. Ryhmäterapiaa koirille ja omistajille rennossa ilmapiirissä. Rohkeasti mukaan ! Doggie Zen – kurssi kokoontuu Espoossa 1h 15 min kerrallaan. Katso kurssikalenteri www.koirakurssit.com

 

NAKSUTINKOULUTUS

Naksutinkoulutuksen alkeet teoriassa ja käytännössä. Ehdollistaminen ja harjoituksia: kohdistaminen, alustalle meno, erottelutehtävä. Kurssin tarkoituksena on antaa koiran omistajalle valmiudet toteuttaa naksutinkoulutusta oman koiransa kanssa. Opitaan kirjanpito ja muut naksutikoulutuksen perusasiat. Jatkokursseja järjestetään tarpeen mukaan alkeet osaaville. Naksutinkurssi pidetään Espoossa 1h 15 min kerrallaan. Katso kurssikalenteri www.koirakurssit.com

 

TOKOAGI

Tokoagi on laji, jossa voi suorittaa erilaisia tasokokeita. Lajissa opetellaan erilaisia esteitä ja koiran ja ihmisen väliseen kontaktiin liittyviä asioita. Hauskaa ja rentoa meininkiä ilman pilkuntarkkoja vaatimuksia. Sopii kaikentasoisille koirille ja ohjaajille. Lisätietoja lajista www.tokoagi.net

Tmi Rähinän tokoagikursseilla opetellaan liikkeet ja tentitään. Suoritetusta tentistä saat virallisen todistuksen. Katso kurssikalenteri www.koirakurssit.com

 

 

NÄYTTELYKURSSI

Näyttelykurssilla opetellaan koiran rento ja luonnollinen esittäminen näyttelyssä. Kurssilla voidaan myös paneutua mahdollisiin ongelmiin, kuten tuomarin väistelyyn. Näyttelykurssi sopii kaikille koirille, koska harjoitukset tehdään yksilöllisesti riippumatta koiran tai omistajan näyttelykokemuksesta. Näyttelykursseja pidetään Espoossa ja Nummelassa. Katso kurssikalenteri www.koirakurssit.com

 

 

 

Kurssit ovat yleensä tunnin mittaisia kerrallaan ja kurssikertoja on neljä

( peräkkäisinä viikkoina ellei toisin mainita ). Espoon kurssit pidetään pääsääntöisesti sisällä talviaikana ja sään salliessa ulkona kesällä. Nummelan kurssit pidetään pääosin ulkona, rankkasateen sattuessa päästään kyllä katon alle…

Kaikki kurssimaksut sisältävät arvonlisäveron 22 % ja useimmiten kurssiin kuuluu myös kirjallista materiaalia. Kurssimaksu kerätään käteisenä ensimmäisellä kurssikerralla.

 

Kursseille mahtuu pääsääntöisesti kuusi koiraa omistajineen ( perheenjäsenet ovat tervetulleita ). Jos kurssi jää kesken koiran juoksuajan tms. takia, voi käymättä jääneet kerrat korvata toisen kurssin yhteydessä. Asiasta pitää kuitenkin sopia etukäteen ja ilmoittaa poissaolosta heti kun syy ilmaantuu.

 

Jos olet ilmoittautunut kurssille etkä yhtäkkiä voikaan osallistua, ilmoita siitä mahdollisimman nopeasti puhelimitse, koska kursseille on usein jonoa ja paikkasi voidaan antaa jollekin seuraavana jonossa olevalle.

 

Kaikille normaaleille koirakurssit.com – kursseille ( neljän kerran kurssit ) osallistujille seuraavat koirakurssit.com – kurssit ovat 5 % halvempia. Koirakurssit.com- kursseja järjestää Tmi Rähinä Espoossa ja Nummelassa sekä Tmi Koirapalvelu Rochallor Orimattilassa. Katso kurssikalenteri www.koirakurssit.com

Mainitse alennuksesta kurssimaksua maksaessasi, jos kurssin vetäjä ei muista….

Tmi Rähinän kurssit vetää aina yrittäjä itse eli Marjaana Mäkelä ellei toisin mainita.