Kuka olen

Kurssikalenteri

Kurssit

Luennot

Käytösterapia

Elämäni eläimet

Linkit

Etusivu

 

 

Marjaana Mäkelä

Vesikansantie 256

03100 Nummela

p. 09 - 224 9858

GSM. 050 - 300 7151

e-mail

 

 

Useimpia koiraongelmia voidaan ratkoa käyttäytymisterapian avulla

Koiraterapeutin tärkein tehtävä on saada koiran omistaja oppimaan oikea tapa käsitellä koiraansa ja ymmärtämään, miksi koira käyttäytyy niin kuin se käyttäytyy. Eli käytösterapiassa avainasemassa on juuri koiran omat ihmiset. Ei ole olemassa ihmepilleriä tai niksiä, jonka avulla ongelmallisesti käyttäytyvän koiran saa toimimaan omistajan haluamalla tavalla. Käyttäytymisterapiaan pitää siis varata aikaa ja kärsivällisyyttä. Ongelmallisen käyttäytymisen loppuminen ja oikean käyttäytymisen oppiminen vie aikaa viikoista kuukausiin, mutta yleensä jo ensimmäisen terapiakäynnin jälkeen voi koirassa nähdä muutoksen parempaa suuntaan. Omistajan motivaatio on ensiarvoisen tärkeää. Koiraterapeutin neuvoista ei ole juurikaan hyötyä jos niitä ei noudateta. Lisäksi omistajalla pitäisi olla aikaa ja halua paneutua koiran kanssa puuhailuun ja opettamiseen. Usein terapiavastaanotolle tullaan vasta sitten kun tilanne on käynyt sietämättömäksi eli koira on saattanut käyttäytyä ” väärin ” jopa vuosikausia. Tällöin myös asioiden paranemiseen pitää varata aikaa. Kuinka nopeasti itse pääsisit eroon esimerkiksi esiintymispelosta ?

Käytösterapia perustuu koiran luontaisen käyttäytymisen ymmärtämiseen, oppimispsykologiaan, oikea-aikaiseen palkitsemiseen ja oppimisen mielekkyyteen eli motivaatioon.

Ensimmäisessä asiakastapaamisessa, joka yleensä kestää 1,5 h, kartoitetaan tilanne eli koiran ongelmat ja elämäntilanne. Pohditaan syyt ongelmakäyttäytymiseen, käydään läpi harjoitukset ja ohjeet kotiharjoittelua varten ja käytännössä tehdään muutamia harjoituksia. Omistajalla on myös mahdollisuus ostaa koiran käyttäytymiseen ja opettamiseen liittyviä kirjoja ja tarvikkeita. Kaikki harjoitukset ja ohjeet annetaan omistajalle kirjallisena.

Jatkokäynnit sovitaan tarpeen mukaan noin kahden viikon – kuukauden päähän ensimmäisestä käynnistä. Toisella tapaamiskerralla, joka kestää tunnin, kartoitetaan tilanne uudelleen ja käydään läpi harjoituksia. Usein kaksi – kolme terapiakertaa riittää. Joskus muutama terapiakäynti ja jatkona jokin kurssi, kuten Doggie Zen tai tapakurssi, on hyvä vaihtoehto. Koko perhe on tervetullut mukaan terapiakäynnille !

Käytösterapiahinnasto löytyy osoitteesta www.koirakurssit.com. Samasta osoitteesta löytyy myös kurssikalenteri.

 

Kun olet päättänyt hakeutua koiraterapeutin vastaanotolle ja aloittaa käytösterapian koirasi kanssa, ensimmäinen tehtäväsi on varata aika puhelimitse. Älä hermostu, jos en heti vastaa, vaan yritä myöhemmin uudestaan. Asiakkaan kanssa työskennellessäni tai kursseja vetäessäni en voi vastata puhelimeen. Jonkin verran tulee kyselyitä myös sähköpostitse. Yritän vastailla sähköposteihin muutaman päivän sisällä, mutta niin kätevä kuin sähköposti onkin, kiireellisissä tai muuten tärkeissä asioissa turvaudu puhelimeen. Sähköpostin tai tietokoneen jumittaessa viestiin vastaaminen voi kestää….Sähköpostitse koiraongelmien hoitaminen on useimmiten ajan haaskausta, koska asioiden naputtelussa menee kohtuuttomasti aikaa ja näkemättä koiraa ja omistajaa on aika vaikeaa todeta ongelmaa ja sen syytä puhumattakaan harjoitusten demonstroimisesta. Aina ei kaikkiin sähköposteihin edes ehdi vastata. Jos haluat tuloksia, varaa aika vastaanotolle.

 

Kun tapaaminen on sovittu, ota koira ja muut ( halukkaat )perheenjäsenet mukaan vastaanotolle. Pukeudu sään mukaan, koska joskus harjoituksia tehdään myös ulkona eli voit joutua viettämään muutaman tovin pakkasessa tai vesisateessa. Ota koirallesi mukaan jotain sille mieluisaa herkkua, kuten lihapullia, nakkeja, makkaraa, juustoa tms. pieninä paloina. Tavalliset kuivamuonanappulat tai koirankeksit eivät ole hyviä makupaloja, koska harjoittelun alkuvaiheessa on hyvä olla jotain superhyvää. Ruoka on useimmille koirille paras motivoija, mutta koirahan asian päättää…joskus palkkana voi olla jotain ihan muuta. Syöminen kuitenkin rauhoittaa koiraa, joten useimmiten ongelmia ratkottaessa käytetään ruokapalkkaa.

Tärkeää on kertoa rehellisesti ja avoimesti kaikki koiraan ja sen elämään liittyvät asiat. Yhtä tärkeää on ottaa vastaan neuvot ja noudattaa niitä kaikkia.

Kysy reilusti, jos et ymmärrä, miksi juuri tätä harjoitusta pitää tehdä koiran kanssa. Joskus saatan ottaa koiran hetkeksi ja tehdä sen kanssa harjoituksia kokeillakseni, miten juuri tämä koira toimii. Kerrothan etukäteen, jos koirallasi on tapana purra vieraita. Ei kannata olettaa, ettei koiraterapeutti välitä, jos koira puree !

Terapiakäynnin jälkeen saattaa tuntua siltä, että on tehnyt kaiken väärin koiran kanssa. Näin tuskin kuitenkaan on. Jokin asia on epäkunnossa ja nyt siihen tulee parannus ! Kaikki koirathan ovat yksilöitä ja aina ei voi välttyä ongelmilta. Teen tätä työtä sinun ja koirasi auttamiseksi ja kerronpa tässä vielä sellaisenkin ” salaisuuden ”, että eivät ne minunkaan koirani aina käyttäydy mallikelpoisesti….aikamoisia luonnonlapsia ovat !

Huumorista ja pitkästä pinnasta ei ole haittaa koirankoulutuksessa, joten pakkaa mukaan terapiakäynnille myös aimo annos niitä ! Useimmat ongelmakoirat ovat fiksuja koiria, ne oppivat äkkiä huonot asiat, mutta onneksi oppivat myös uusia asioita nopeasti.